KUNTOUTUSASEMAN

30 vuoden tarina

Kuntoutusasema sai alkunsa Timon ja Juhan halusta tuottaa laadukkaita fysioterapiapalveluita Lahden keskustassa. Työnjako oli jo tuolloin nuorilla miehillä selvillä: Timo erikoistuisi lasten ja nuorten fysioterapiaan, kun Juha erityisalaa olisi urheiluvammojen kuntoutus ja tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapia.

Omistautunutta asiantuntijuutta

Timoa ja Juhaa on ajanut syvä omistautuminen työhön ja asiantuntemuksen kartuttaminen vuosi vuodelta. Joistakin vanhoista opeista on täytynyt luopua uuden tiedon valossa. Toiset menetelmät ovat syventyneet lisäkouluttautumisen myötä.

Yksi asia ei ole muuttunut: Intohimo lähimmäisen auttamiseen fysioterapian keinoin.

sincerely-media-mvHuY-t4QII-unsplash
MODERNIT TILAT

Lahden keskustassa

Kuntoutusasema muutti alkuvuodesta 2022 uusiin, väljempiin tiloihin torin kulmalle. Poikkea tutustumaan!

Yhteystiedot

Mitä asiakkaamme sanovat?

“Kuntoutusasemalta olen saanut asiantuntevia vinkkejä polven kuntoutukseen. Henkilökohtainen kuntoutusohjelma ja edistymisen seuranta auttoivat pitkään jatkuneeseen vaivaan!”
Ville Laine
“Pojan futisvamman kuntoutus edistyi odotettua nopeammin. Juhalla oli rautaisen ammattilaisen otteet. Juha perusteli sekä pojalle että isälle ymmärrettävällä tavalla liikkeiden tekemisen tärkeyden.”
Asiakas
“Jumppahetket Timon kanssa on Matiakselle aina viikon kohokohta. Poika on ujo useimpien ihmisten kanssa, mutta fyssari-Timpan kanssa on muodostunut aivan erityinen suhde.”
Asiakas

Tervetuloa Kuntoutusasemalle!

Soittele meille ja ja poikkea tutustumaan!